Repijäpumppu – paineviemärin sydän
ITT Flygt on maailman johtava uppopumppujen valmistaja. Flygt valmistaa yli 100 000 ammattikäyttöön tarkoitettua uppopumppua vuodessa. Niistä noin 21 000 pumppua on repijäpumppuja eli merkinnältämme M tai R- pumppu. Flygt on keksinyt 40-luvulla uppopumpun ja kehittänyt myös ensimmäisenä maailmassa jätevesiuppopumpun. ITT Flygt on ollut uppopumppujen teknologiajohtaja ja erittäin voimakkaalla tuotekehityksellä ITT Flygt on myös tulevaisuudessa johtava merkki. ITT Flygtillä on päätehdas Ruotsissa ja tehtaita Euroopassa, Aasiassa, Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa. Repijäpumput ovat myös olleet ITT Flygtin keksintö. Pumppumme sopivat erittäin hyvin paineviemäreiden pumpuiksi.
Pumput voidaan asentaa kaivoihin joko pohjalla olevaan liittimeen ilman, että nosto- tai laskutilanteessa tarvitsee tehdä muuta kuin nostaa/laskea pumppu kettingistä kiinnipitämällä. Pumppu voidaan asentaa myös riippuvaksi tai pumpun alle asennettavilla jaloilla pohjalla seisovaksi. Pumput on tehty jatkuvaan käyttöön päivästä toiseen ja koko vuoden eli ne ovat S1-luokkaa. Tämä varmistaa sen, että vaikka pumput kävisivät kokoajan, pumput ja pumppaamo pysyvät toimintakunnossa. Tällöin pumppu ei lämpene ja laakerit sekä moottori eivät ylikuumene. Tämä takaa pitkän käyttöiän. ITT Flygt valmistaa itse ovat pumppujen moottorit. Valmistamme noin 250 000 moottoria vuodessa ja olemme Ruotsin toiseksi suurin moottorivalmistaja.
ITT Flygtin repijäpumppujen tuottoalue on erittäin kattava. Alla olevassa kuvassa on osa tuottokäyristämme.
Kaikkien repijäpumppujemme akselitiivisteet ovat kaksi toisistaan riippumatonta mekaanista akselitiivistettä. ITT Flygt ei käytä ns. halpoja huulitiivisteitä eli ”stefoja”. Tiivisteissämme ei pääse tapahtumaan lämpenemisen aiheuttamia muodonmuutoksia, koska laitteemme ovat jatkuvaan käyttöön tarkoitettuja. Tiivisteiden välissä on öljytila. Öljytilan öljyn perusteella voidaan kertoa, mikäli joskus alempi tiiviste on rikkoutunut ja tarvitsee huoltoa. Tällöin moottori ei kuitenkaan ole vaurioitunut. Akselitiivisteet ovat pumpun laitteen yksi kriittisimmistä osista ja sen takia Flygt kehittää niitä itse jatkuvasti.
Pumpun akselin päälaakerin (laakerit ovat SKF) jälkeinen osa on erittäin lyhyt. Tämä takaa värinättömän toiminnan. ITT Flygtin pumppujen luonnehditaan asiakkaidemme taholta usein käyvän ”sukkasillaan”. Värinän määrä akselin laakerin jälkeisessä osassa, kasvaa pituuden kolmanteen potenssiin eli erittäin nopeasti. Tämän takia lyhyt akseli laakerin jälkeen varmistaa laitteen pitkän iän, koska laakerit ja akselitiivisteet ei värise ja rikkoudu.
Toinen tiivisteiden ohella kriittinen osa on laitteen kaapeli. Pumppujen kaapelit ovat suunniteltu uppokäyttöön ja ovat erikoiskumikaapeleita, Subcab. Kaapeleiden läpivienti on ehdottoman vesitiivis. Sen rakenteessa on kaksi suurta ”prikkaa, mitkä puristavat läpiviennin kiristyessä suurta o-rengasta eli läpivientikumia siten, että kumi laajenee ja painuu niin pumpun valuosia kuin kaapelia vasten. Läpiviennissä on myös vedon poisto. Kun pumppua huolletaan, ei pumpun kaapeliin tarvitse koskea ja näin tiivistys pysyy aina varmasti tehdasasenteisena. Mikäli kaapeli tulee vaihtaa, onnistuu se helposti avaamalla kiristyskappaleen ja kaapeli saadaan pois, voidaan vaihtaa.
Kuva. Pumpun kaapelin läpivienti.
Pumput on varustettu repijälaitteella, minkä toiminta ja tehokkuus sekä tukkeutumattomuus on esitetty nettisivullamme osoitteessa www.flygt.fi. Pyörivä uloin osa työntää 5*15 mm repivästä terästä esim. farmarihousut vetoketjuineen ja neppareineen (olemme tehneet myös tällaisen kokeen) läpi. Tämän jälkeen pumppuosan juoksupyörä antaa syntyneelle aineelle vaadittavan paineen. Pumppujen teriä ei vuosien mittaan tarvitse säätää. Olemme Suomessa myyneet satoja ja satoja repijäpumppuja reilussa 20 vuodessa. Repijäteriä olemme myyneet näihin pumppuihin vain muutamia ja juoksupyöriä kymmenkunta kappaletta.
Kuva. Repijäpumpun halkileikkaus ja repijäterä
Pumpun materiaalit on valurautaa ja esim. M 3068 malli painaa vain 31 kg.
Pumpun materiaalit ovat: Valuosat Valurauta Juoksupyörä Valurauta DIN 1691 Pultit mutterit, prikat Ruostumaton teräs Akseli Ruostumaton teräs O-renkaat Nitriilikumi Kaapelinläpivientikumi Kloropreenikumi Nostokahva Sinkitty teräs Akselitiiviste Ulompi Tungsten kovametelli/ Tungsten kovametelli ja sisempi Al3O3/ Al3O3 Öljy Tavalliset moottoriöljyt suositellaan Mobil Whiterex 304-309 Pumpun suojausluokka IP 68 upotussyvyys max.20 m Staattorin eristysluokka F (+155°C), staattorissa ylilämpösuojat Pumpattavan nesteen ominaisuudet lämpötila max.+40°C, pH 6-11 max nesteen tiheys 1100 kg/m3
Pumppujen dokumentointi ITT Flygtillä on ylivertaista. Tuotteen mukana toimitamme mittakuvan, varaosaluettelon ja asennus- ja hoito-ohjeen. Pumpun mukana toimitamme toisen haponkestävän pumpun tietokyltin. Mikäli pumppuun tarvitaan esim. hävinneiden papereiden takia uutta varaosaluetteloa 5 vuoden päästä, pystymme antamaan sen juuri asiakkaan omistamalle pumpulle, kunhan vain saamme pumpun sarjanumeron.
Lupaamme, että jos pumpun valmistus jostain syystä loppuisi tänään, varaosat löytyvät aina 15 vuoden ajan. Tämä takaa omistajalle ja käyttäjälle huolettomat yöunet erittäin pitkäksi aikaa eteenpäin.
ITT Flygtin uppopumput ja pumput ovat ehdotonta pumppujen eliittiä ja huippuja mitattuna tai verrattuna millä kriteerillä tahansa.
|